maanantai 24. marraskuuta 2008

Sukututkimuksen ketsuppipullo avautui

Oikeastaan nyt voisin siteerata joululaulua, koska sukututkimus on minulle hyvin kesäinen harrastus. Nyt on kesä tullut vähäksi aikaa talven keskelle.

Nimittäin, tänään sain monta vastausta viime kesänä isoisäni isän vanhemmista tekemääni internettiedusteluun. Hokkasen Daavidille löytyivät niin vanhemmat kuin heidän isovanhempansakin. Melkoinen harppaus vuodesta 1878 vuoteen 1790.

Tämä Kalmin suku on lähtöisin Saarijärveltä Kiimingin kylältä. Kummasti se veri vetää aina jonnekin juurille ja joskus se veto voi olla tiedostamatontakin. Perheemme kesämökki oli Saarijärvellä.

Sukututkimukseen ei vain nyt ole kuitenkaan aikaa.

lauantai 26. heinäkuuta 2008

Ohjeet on osaamattomia varten eli sukututkimusohjelman koekäyttöä

Sain Karilta nimipäivälahjaksi Juuret -sukututkimusohjelman, jota on mahdollista koekäyttää 60 päivää. Minussa vain on pahana vikana käyttää laitteita ja ohjelmia lukematta ohjeita, josta sitten seuraakin melkein itkua ja hampaiden kiristelyä ynnä tietokoneen kaatumisia.

Ainakin nyt aluksi sukututkimusohjelman käyttö tuntuu vaikealta, vaikka siinä toisaalta saa erilaiset kuviot ja taulukot tehtyä helpommin kuin excel-taulukossa. Pitää katsoa Suku Forumilta, paljonko sinne on kirjattu tuon ohjelman käyttökokemuksia

Minulle sukututkimus on ihan yksityinen harrastus, enkä luultavasti esitä sen "tuloksia" edes omille veljilleni. Joten sukututkimusharrastuksen kiinnostuksen säilyttämisen vuoksi sukututkimusohjelma ei saisi olla liian työläs. Toisaalta hyvät välineet kannustavat nekin jatkamaan harrastusta.

maanantai 14. heinäkuuta 2008

Tervahaudan vahtimista

Yksi sukututkimuksen takku lienee taas selvitetty, kun äitini isälle löytyi isovanhemmat. Kirjurille oli aikanaan tullut inhimillinen kuullunymmärrys- ja kopiontivirhe, jonka seurauksena Reding oli vaihtunut Redliniksi. Lars Viktor Reding ( kirkonkirjoissa Redlin) löytyi SukuHakurin kautta kysymällä syntymäajan, syntymäseurakunnan ja etunimen perusteella. Hänen isänsä oli merimies ja plehtari eli tervahaudan valmistuksen valvoja.

Täytyy sanoa, että kirjoitusvirheiden korjaaminen, jota tässäkin jatkuvasti teen, on nykyisin paljon helpompaa kuin esimerkiksi vuonna 1840. Nyt virhe korjautuu yhdellä tai kahdella näppäimen painalluksella.

torstai 26. kesäkuuta 2008

Pieniä löytöjä

Olen nyt siinä vaiheessa, jossa edistyminen on hyvin hidasta ja epävarmaa. Kun kirkonkirjojen merkinnät ovat epäselviä ja merkintöjen kieli vaihtelee, tulee itselle epävarma ja epätoivoinenkin olo. Olen nyt isäni isänisänäidin Maija Stiina Henrikintyttären ja hänen vanhempiensa Henrik Johansson ja Anna Pettersdotter jäljillä Karstulassa, eikä heistäkään ole muuta tietoa kuin avioliittoon vihkimisaika.

Täytyy taas kohta siirtyä johonkin muuhun sukuun, koska väkisin ei kannata iskeä päätä seinään.

lauantai 21. kesäkuuta 2008

Uudissanoja ja voimakkaita naisia



Lanseerasinpa uudissanan. Se on yli-isovanhemmat. Olen tänään täydentänyt excel-taulukkoa sukulaisistani ja isoisäni Artturi Hokkasen haara hänen isänsä puolelta on toistaiseksi aika vaillinainen.

Minun suvussani on hyvin vahvoja naisia, jotka ovat vieneet perheitään vaikeuksien läpi ja tehneet hyvinkin itsenäisiä ja itsepäisiä ratkaisuja. Joten genetiikkaa on puhtaasti kiittäminen siitä, että minusta on tullut tämmöinen.

maanantai 12. toukokuuta 2008

Täällä on juttuja suvusta

Kesä on minulla sukututkiskelun aikaa. Sukututkimus tulee kuin muuttolinnut. Nyt innostuin sukututkimuksesta uudelleen television Sukupuu ohjelman Paasio-sukua käsittelevän jakson perusteella, joka siis on se kuuluisa poliitikkosuku, eikä meidän sukumme. Tarkasteltavat suvut ovat mm. Hokkanen/Kalm, Kovanen, Jalkanen, Tyni, Paasio/Reding, Kontio ja Itkonen.

Etsin itselleni juuristoa aiemmin eläneistä esivanhemmistani. Omat juureni kietoutuvat Keski-Suomessa Laukaaseen ja Hankasalmelle, Pohjois-Pohjanmaalla Ouluun ja Haapajärvelle, Kainuussa Kuhmoniemelle eli Kuhmoon. Virtaapa suonistossani tippa savolaistakin verta. (Tässäkin blogissa vastuu on siis vierailijalla.) En hyväksy, että en olisi muka mistään kotoisin, vaan olenpahan vähän sieltä sun täältä.