perjantai 20. toukokuuta 2011

Vanhempieni hääpäivänä

Tänään isälläni ja äidilläni olisi ollut smaragdihääpäivä. Heidän avioitumisestaan on siis tänään kulunut 55 vuotta. Vuonna 1956 20.5. oli helluntai. Koska äitini oli menettänyt lyhyen ajan sisällä molemmat vanhempansa ja hänen surunsa etenkin isänsä kuoleman johdosta oli vielä tuore, olivat Arton ja Marjan Oulussa pidetyt häät nuorikon toivomuksen mukaisesti aika vaatimattomat.

Muistelen äitini kertoneen, että hän ei olisi tahtonut minkäänlaisia hääjuhlallisuuksia, mutta hänen isoveljensä Erkki ja Unto päättivät silti järjestää äidilleni ja isälleni pienen hääjuhlan. Olihan heidän luovutettava rakas pikkusiskonsa miehelle, jolta Yrjö Viktor Paasio oli pyytänyt Pidä Nennusta huolta. Melkoinen luottamus vuokraisännältä alivuokralaiselle.

Äitiäni kosittiin kysymyksellä Mitäs sanoisit, jos mää kantaisin rationi tänne sun kämppään? Mullahan on jo ratio, vastasi äiti. Heidän hääkuvansa isä arkistoi kansioon, jossa luki "Sakot ja muut tuomiot".